Joskus tulee yhtäkkiä surullinen olo, pelkään oikein sitä! Minulla on taipumus sitten vaipua siihen ja kun alan suremaan jotain, niin siihen suruun tulee sitten mukaan kaikkea muutakin ihan kuin kaupanpäälliseksi. Kuten miesystäväni sanoo; "menee lapset pesuveden mukana" tai jotain tuonne päin...

Joskus se surullinen olo voi tulla kauhean pienestäkin. Melko varmaan siihen liittyy oma olotila, siis jos hyvin nälkäinen, väsynyt, asiat kaatuvat päälle. Toisaalta olen huomannut, että kun on oikein masentunut ja surullinen olo, kun itkee vähän, niin se helpottaa ihan oikeasti. Olen aika tunteellinen ihminen ja näytän tunteeni aika helposti, en osaa niitä peitellä suuremmin, niin hyvässä kuin huonossakin!

Nyt ei ole onneksi sellaista oloa ja toivon todella, ettei tulekaan. Haluan olla hyvillä mielin, se elämä on niin paljon helpompaa silloin. Kaikki asiat tuntuvatkin tällä hetkellä aika tasapainoiselta - pitää nauttia siitä. Molemmilla tyttärillä on asiat hyvin, kaikilla muillakin läheisillä. Sitä omaa rakasta on kyllä suunnaton ikävä. Näin tiistaisin se ikävä tuntuu ehkä kaikkein suurimmalta, tuntuu että siihen viikonloppuun on niin pitkä aika. Rupattelu puhelimessa kyllä auttaa ja ajatus hänestä. Olen laittanut sängyn viereen kuvan meistä kahdesta, sitä katselen ennen nukahtamista. Sain myös häneltä ihanan nallen joululahjaksi, se kainalossa on kiva nukahtaa - juu ei uskoisi että olen melkein viisikymmentä (en minäkään usko).

Ainoa asia joka voisi ahdistaa, olisi ne työasiat. Ne miehet siellä omalla osastolla enimmäkseen siis! argh! Meitä on naisia kaksi ja useampi mies. Tästä aiheesta on purettava joskus oikein enemmänkin mieltä.Nyt en viitsi pilata hyvää iltamieltä!

Enää kolme päivää töitä, sitten alkaa viikon loma :)