Kun pitäisi osata nauttia tästä vapaa-ajasta, mutta kun tuntuu,että ei osaa enää!

Viikonloppu alkanut, pas.. siis pahainen viikko töissä ohi - onneksi. Vaikka ihana työkaveri jäikin lomalle ja omaa reviiriä on puolustettava ensi viikolla vain omin nokkinensa, niin ehkä siitä selviän kuitenkin-

Lähetin vanhemmalle tyttärelle kuvakollaasin Tampereen viikonlopusta - vihdoinkin. Oikein ikävä tuli sitä viikonloppua, oli niin kivaa vaan olla, kuitenkin tehden kaikkea kivaa - ikävä sellaista ja vähän kaikkea.

Vähäinen vapaa-aika vain hupenee hupenemistaan- ihan itellään. Pitäisi mennä nukkumaan, jotta jaksaa pirteänä taas heti aamusta. Haluan lähteä katsomaan isääni, ja jotta kerkeän häntä nähdä, niin pakko lähteä ennen puolta päivää, jotta kerkeän olla enemmän kuin hetken.

Haluaisin niin kamalasti huomenna ehtiä vielä sen rakkaan luokse, ehtiä käydä ehkä  yhdessä lenkillä, saunoa taas :) ja  viettää ehkä yhteistä iltaakin.

Jotenkin tuntuu omassa mielessä ja sieluntilassa todella rasittuneelta, johtuuko isän tilasta, tyttärestä, vai TÖISTÄ. Noita töitä tosiaan ehkä syyttelen eniten. Ja ainoastaankin!