Eilen oli niin suloista tavata taas rakas miesystäväni, karkasi viikonlopun seminaaristaan hiukan aikaisemmin, jotta pääsemme lähtemään isä-kierrokselle ajoissa. Sain ison kimpun iloisen kevään värisiä kukkia Naisten Päivän kukiksi, tytärkin sai omansa - ihana mies se on!

Ajelimme ensin minun isäni luokse Espooseen. Isä oli hiukan huonossa kunnossa, ei oikein maistunut minun aamulla leipomat pullatkaan niin hyvin kuin viimeksi. Isän uusi koti vaikutti oikein kivalta, valoisalta ja avaralta. Isällä on oma huone, johon on laitettu tauluja seinille, on omia huonekaluja ja TV. Verhot kun vielä saadaan, niin johan siellä on mukava olla. Toivon kovasti, että isä ehtii nauttimaan kivasta uudesta kodistaan vielä pitkään.

Isäni luota ajoimme mieheni isän luokse Helsinkiin, hän keitti meille kahvit ja rupattelimme mukavia pitkään aikaa. Yli 80-vuotiaana hän hoitaa yhtä vanhaa vaimoaan, joka on kunnoltaan aikamoisen heikossa kunnossa. Mieheni äiti oli muutaman päivän toisessa paikassa hoidossa, jotta miehensä saa välillä kerättyä voimia myös itselleen.

Kyllä se on aika rankkaa näiden vanhuksien kanssa, vaikka heillä on kaikenlaisia sairauksia, kipuja ja voimat on huvenneet, eivät nämä rakkaat mitään valita - eivät ainakaan ääneen. Kauhea huoli on heidän hyvinvoinnistaan koko ajan.

Iltasella vain nautimme olostamme ja toisistamme. Mies taas hemmotteli oikein kunnolla, saunaa, syötävää, hyvää punaviiniä ja kaiken kruunasi espressot ja konjakki. Kyllä uni maittoi hyvälle taas pitkästä aikaa oman rakkaan kainalossa.

Vähän kyllä pelästyin, kun heräsin yöllä kesken kaiken, enkä meinannutkaan saada unta heti. Viime viikon luennot mielessäni mietin, että olenko stressaantunut vai masentunut, vai molempia?

No vaikka sitä kaikkea murhetta onkin, niin ei kyllä onneksi näin päiväsaikaan kovin masentuneelta tunnu!

Huomenna töihin - kääk!