Niin se viikonloppu taas meni - voi sentään!

Sairaalassa isän luona mietin, että niin ne osat ovat vaihtuneet, siellä minä laittelin isälle tossuja jalkaan, laitoin syötävää eteen, pyyhin suuta ja huolehdin, ettei isä vaan lähde mihinkään liian kauas. Sairaanhoitaja sanoi, että isän olo on kohentunut, niin että pääsee varmaan alkuviikosta jo hoivakotiin takaisin.

Nautittiin isän kanssa pullakahvit ja  isä vain söi ja söi, hörppi kahvia välillä ja keräsi kaiken suuhunsa. Ihmettelin siinä vaiheessa vasta, kun isä alkoi kommentoimaan jotain televisiosta tulevaa, en saanut mitään selvää. Huomasin, että isukin suu oli ihan täynnä pullaa. Oliko lie niin hyvää, ettei raaskinut niellä ollenkaan. Sainpa sitten isän sylkemään ne viereiseen roskikseen - voi jestas sentään, ihan tuli mieleen että pikkulasta siellä hoitelen.

Kovasti isän kanssa halailtiin, ennenkuin lähdin pois.

Sairaalasta lähdin bussilla lähimmälle rautatieasemalle. Bussiin nousi jossain vaiheessa vanhempi rouva, joka jutteli bussikuskin kanssa. Kertoi olevansa yli 80-vuotias, eikä ole tällaista talvea nähnyt. No minä en sitä talvea miettinyt, vaan sitä kuinka reippaasti rouva kassiensa kanssa bussiin tuli, ja jutteli ihan normaalisti. Saman ikäinen oli kuin minun isäni. Toiset ne elää skarppina pitkään, toiset ei! No yleensä ne skarpimmat on naisia - onneksi minäkin olen nainen, jos siitä olisi jotain hyötyä tuolla elämän loppumetreillä, jos sitä sattuisi vanhaksi elämään.

Junassa sitten seurailin nuorta tyttöä, joka niin iloisesti tuntemattomalle vierustoverilleen selitti muuttoansa Lieksasta Helsinkiin, voi kuinka kivaa oli kuunnella ja katsella häntä. Voi kun se iloisuus ja avoimuus pysyisi siellä Helsingin kiireessä. Aika harvoin tuolla julkisissa kulkuneuvoissa aletaan vierustoverin kanssa juttelemaan, se on vähän sääli.

Minäkin sain läheisyyttä ja lämpöä taas yllin kyllin. Rakas hemmotteli minua taas hyvällä ruualla ja kaikella kivalla. Pelattiin hänen ja tyttärensä kanssa suklaa Trivial Pursuitia, minä hävisin - onneksi. En siis ihan niin paljon joutunut syömään niitä. Tänään käytiin lenkillä ja nukuttiin sylikkäin vielä päiväunetkin, kunnes piti taas siirtyä kotimaisemiin.

Tytär on ollut koko viikonlopun teatteriharkoissa, ensi ilta lähenee kuumeisesti!

Vähän on pullero olo, nyt pitää ottaa itseään niskasta kiinni. Turhat mässäilyt POIS, ja liikuntaa lisää! Ei tästä tule mitään muuten! Barcelonan matkaan on kuukauden verran ja Tsemppiloman jatkoihin vajaa 4 kuukautta! Nyt tää ryhdistäytyy!