Tänään töistä suoraan oman rakkaan kanssa riensimme illallisen (hampurilaisateria) kautta kulttuuririentoihin!

Eli kävimme katsomassa Kjell Westön romaaaniin pohjatuvan "Missä kuljimme kerran" -näytelmän! Oli kyllä erinomainen, vei mukanaan täysin. Tunnelma näytelmässä vaihtui surusta ja murheesta, iloon ja rakkauteen. Katsomisen arvoinen ja ajattelemisen aihetta antava näytelmä. Vaikka näytelmä kesti yli kolme tuntia ja oli vielä työpäivän päälle, ei alkanut edes haukotuttamaan, paitsi ihan pikkuinen haukotus ja vain kerran.

Kivaa oli viettää ilta sen oman rakkaan kanssa yhdessä, vaikka sitten yömyöhällä erosimme, niin hyvä mieli jäi illasta. On paljon helpompaa erota, kun tietää että pian taas nähdään. Ja meillä onkin ihan luxusta edessäpäin, saadaan viettää monta päivää ihan kahdestaan mökillä, tai on meitä yksi kolmaskin mukana, mukava koira.

Junassa paluumatkalla minua jututti kaveri, joku ehkä nelikymppinen. Kaverin jutut liittyi kaikki siihen, kuinka kännissä hän oli ollut milloin missäkin paikassa tai tilanteessa. No aina sitä aikansa jaksaa jutella vaikka kenen kanssa, kun tietää että hetken päästä pääsee tilanteesta ihan helposti pois. Ja senkin kaverin ulkonäöstä kyllä näki, että sitä viinaa on todella tullut aika paljon litkittyä. No aika paljon sitä on tässä ollut kyllä itselläkin tilaisuuksia missä sitä on tullut litkittyä, että mikäs se minä tässä oikeastaan olen arvostelemaan ketään. Mutta olen silti onnellinen, että minun mies on ihan eri kaliiberia :)