Eilisen päivän olin opiskelemassa työhön liittyviä asioita. Olikin oikein mukava ja antoisa päivä.

Mutta jostain kumman syystä iltaa kohden alakulo iski, olin tosi surullinen, itketti ihan kaikki. Ikävä sitä rakasta miestä kohtaan  riipii välillä oikein täysillä ja kait minä pelkään, että kuolen tai jotain. Tulisi pian se tutkimuspäivä, niin pääsisi siitäkin epätietoisuudesta. Yritän kuitenkin uskotella itselleni, että ei kait se voi olla mikään ihan kamalan pahanlaatuinen juttu - ainakaan vielä. Minulta on meinaan otettu nyt kaksi papa-koetta vuoden sisään ja molemmissa oli jotain häikkää. Eli jos olisi ollut jotain kamalaa silloin ekan papan jälkeen, niin kait ne sitten olisi heti sinne tutkimuksiin laittaneet. Voi hitsiläinen kun pääsisi terveen kirjoihin!

Voihan olla, että se suhteellisen voimia vievä juhliminen viikonloppuna jotenkin masensi, oli siis tosi pitkittynyt krapula! helkkari sentään!

Tänään töissä nyppi asiat niin pahasti., että savu nousi välillä päästä ja teki mieli kirkua. Jos en omistaisi maailman parasta työkaveria, niin en kestäisi siellä. Meillä on toisistamme tosi suuri tuki ja turva. Ja se, että voidaan jakaa kaikki jutut, siis voidaan purkaa ahdistukset puhumalla ja toisaalta myös nauramalla. Olemme tulleet jotenkin kummallisiksi, me nykyään hekottelemme enimmäkseen. Meillä on iso ilo myös ihan töiden sujumisen puolesta toisistamme. Kun on miljoona asiaa, jota pitäisi osata ja muistaa, niin kaksi ihmistä muistaa useasti paremmin kuin yksi.

Junassa olen lukenut mennen tullen Barcelona-opasta, alkaa tässä matkakuume jo kohta nousemaan, kiva lähteä reissuun. Olen katsellut junassa yhtä miestä, joka istuu aamuin illoin tekemättä yhtään mitään, hän ei koskaan lue mitään, ei koskaan räplää puhelinta, ei puhu kenenkään kanssa. On puku päällä ja ilmeetön kuin mikäkin, olen päättänyt että hänellä on varmaan tilitoimisto, jossa hän istuu yksin päivät päästään. Tylsän näköinen ukkeli! Jotenkin on alkanut ärsyttämään, jos joudun samaan vaunuun ja istumaan niin, että näen hänet. Taitaa olla stressiä meikäläisellä.

Pallojumppa oli tänään aivan ihana ja sen päälle sauna, elämä tuntuu taas ihan mukavalta.