Kävin eilen lomani ja kaiken siivouksen keskellä hemmottelemassa itseäni, tai oikeastaan rakas tyttäreni minua hemmotteli. Sain häneltä joululahjaksi 45 minutiin intialaisen päähieronnan. Kyllä oli ihanaa, hoitavat kädet hieroivat selkäni, käteni, niskani, kaulani, pään ja jopa korvat. Hieronnassa käytettiin jotain ihanaa aromaattista öljyä.

Sen hyvän olon innostaman varasin itselleni saman tein toisenkin hieronnan, ihan tavallisen niska-hartia -seudun hieronnan kylläkin. Opiskelijan tekemänä tunnin hieronta ei maksa kuin 30 euroa. Ja uskon, että vasta valmistuva hieroja ei ainakaan ole leipääntynyt työhönsä.

Varasin myös kahden tunnin hermoratahieronnan, sellaisessa en ole ennen käynytkään, auttaakohan välillä niin kireisiin hermoihini :)

Kun en polta ja alkolin käyttökin on vähentynty huimasti, niin eikös minulla ole ihan lupa ja oikeus itseäni näin hemmotella :)

Ja lupaan tälle suurelle lukijajoukolleni (heh heh), että kun kuntosalijäsenyyteni loppuu ihan juuri. Sehän ei siis tarkoita mitään muuta, kuin että tililtäni ei enää rapsahda noin 60 euroa kuukaudessa. NIIN, aion alkaa täällä kotona harjoittamaan kotiharjoittelua. Kirpputorilta löydettty DVD (maksoi euron) "Litteä vatsa, vahva selkä" tulee käyttöön. Tästä tulee projekti, viimeistään ensi viikolla (nyt lomalla ei taida keretä), niin teen 1-3 kertaa viikossa DVL:tä löytyvällä ohjelmalla mitä käsketään. En tiedä mitä sieltä löytyy, kun en ole vielä avannut koteloa.

Kylläpä minä olen nyt tarmoa täynnä!