Viikonloppuna olin M:n äidin hautajaisissa (kolmannet hautajaiset puolen vuoden sisään). Oli kaunis päivä hänen lähteä viimeiselle matkalleen. Kirkko oli täynnä, hän oli oikeasti hyvä ja ihana ihminen, ikävä kyllä en kerennyt häntä tuntemaan kuin pari vuotta. Onneksi edes sen ajan. En ole ollut noin isoissa hautajaisissa koskaan, siellä puhuttiin paljon kauniita puheita, adressejakin oli valtava pino luettavana, M luki vuorotellen kummipoikansa kanssa. Omaisien suru oli niin sydämeen käyvää, oman isän poismenon suru iski minullekin uudelleen pintaan. Näin valtavan määrän uusia ihmisiä, erittäin mukavanoloiseen sukuun olen kyllä eksynyt.

Seuraavana päivän kävimme M:n isän luona kahvittelemassa, voin uskoa kuinka yksinäistä hänellä on, ihminen jonka kanssa oli yli 60 vuotta yhdessä, ei olekaan enää jakamassa elämää. M muistuttaa isäänsä tosi paljon, pidän hurjasti molemmista miehistä. M on kyllä se kaikista rakkain.

Kävimme myös teatterissa katsomassa Rebecca esityksen, olipa huikean hyvä musikaali. Laulut soivat päässäni koko illan, niin että M meinasi jo hermostua, kun olemattomalla lauluäänelläni niitä hoilasin. Olikos se kolme viikkoa sitten, kun Tampereella katseltiin Cabaret-musikaalia, niin oli tämä ihan toista. Onhan Helsingin kaupunginteatterilla tietysti ihan eri resurssit tehdä näitä näytöksiä. Seuraavaksi haluan kyllä ehkä nähdä jotain muuta kuin musikaalia. Elokuviin pitää kyllä mennä aika pian, olen voittanut kaksi elokuvalippua ja niiden voimassaolo päättyy tammikuun lopussa. Mikähän olisi hyvä leffa, sellainen josta minäkin pitäisi, ei siis mikään toimintaleffa, eikä sellainen kohelluskaan. Eikä mitään Mamma Miakaan jaksaisi toista kertaa katsoa.

Laihdutuskuuriin tuli kyllä aikamoinen repsahdus nyt viikonloppuna, on tulllut syötyä täytekakkua, tryffeleitä, pipareita, pizzanpala ja mikä kamalinta hampurilaisateria (oli muka pakkotilanne).

Ensi viikonloppuna on taas yhdet juhlat tiedossa, kivat juhlat. Mutta eipä tule olemaan pää kipeä niiden jälkeen, tipattomuus on sujunut hyvin ja nyt pääsee oikein testaamaan sitä kunnon pippaloihinkin.