On se herttaisen näköistä, kun iso karski mies kutoo, melkeinpä oikeesti. Aamulla junassa melkein vieressäni istui sellainen otus. Iso kuin mikäkin, eikä mikään babyface, äijämäiset vaatteet päällään. Ja taitaa olla aika kokenut kutoja, kun luki samalla kirjaa ja kuunteli kuulokkeilla musiikkia. Niin vain puna-raidalliset sukat näkyivät sujuvasti etenevän. Kuvitelkaa muutenkin, että mies pystyy tekemään noin montaa asiaa yhtäaikaa.  Eikä ihan varmaan sille ukkelille kukaan ainakaan uskalla edes vinoilla asiasta.

Kaikenlaista muutenkin tapahtuu, töissä on kaikenlaista rasittavaa, niin että meinaa yöunetkin mennä. Vaikka sain palkkaani hiukan korjattua oikeeseen suuntaan ja tuossa on ihkauusi puhelinkin vieressä, niin mikähän on ettei suuremmin ilonhihkaisuja kuulu. Ainoa asia, joka työhön liittyvissä asioissa nyt ilahduttaa, on se että töistä on pian lomaa.

Kummipoika valmistuu diplomi-insinööriksi ja olen päättänyt pitää hänelle puheen. Mutta mitenkähän sen saan aikaiseksi? Jos odottaisi viimeiseen iltaan ennen juhlia, eli perjantaihin. Silloin voisi ottaa hiukan innostuslientä, vai tulisikohan viinin voimalla parempi puhe?

Aivan älyttömän surullinen olen, kun tuntuu että tyttäreni ei tunnu pitävän minusta enää yhtään, ei ainakaan tunnu yhtään viihtyvän seurassani ja saan aikamoisen ilkeitä kommentteja kuulla, se surettaa. Onko tuo vielä murrosikää, vai vihaakohan hän oikeasti minua.