Tänään tapasin vanhemman tyttäreni poikaystävänsä kanssa, olipa kiva nähdä heitäkin välillä. Vaikka välimatkaa ei ole kuin tunnin verran, niin ei niitä tapaamisia kovin usein ole, ikävä kyllä. Nuoret olivat tulleet tänne etelämpään lähemmmäksi lentoasemaa, kun lähtevät huomenaamulla viikoksi Portugaliin.

Nyt ei niin kauheasti kadehditutakaan, kun itselläkin on kaksi lomamatkaa tiedossa. Kylpyläloma on suhteellisen pian, sitä odotan mielenkiinnolla ja ihanaa, että äitini on siellä samassa paikassa. No enpä kyllä muuten olisi sinne älynnyt lähteäkään :)

Mutta ihaninta on se, että olemme M:n kanssa varanneet muutaman päivän matkan Tukholmaan. Vapun aikaan olemme menossa, lentäen oli halvempaa kuin laivalla. Hotellitarjouskin oli aikamoisen hyvä, ainakin pariksi päiväksi. Oikein kiva on, että olemme parissa eri paikassa, pari ekaa päivää jossain saarella ja viimeisen vuorokauden ihan keskustassa. Pääsemme katselemaan vapun viettoa ruotsalaisittain. Ja varsinkin viettämään aikaa yhdessä  - ihanaa!