Isäni jäämistöistä käytiin sisaruksieni kanssa myös valokuvat läpi, viime syksynä siis.  Aika suuripiirteisesti ja huolimattomasti, mutta sen myötä itselläni on tuollainen pieni laatikko täynnä valokuvia ja muuta pientä kirjettä ja korttia.

Kävin äsken taas yhden nipun lävitse, tosi nostalginen tunne tuli taas. En tiedä mitä niille kaikille kuville tekisinkään. Voisin tietysti niputtaa ne ja laittaa kuvien taakse edes jonkin sortin arviota, jolloin niitä on otettu. Mutta kannattaako tuo, sillä kuvat ovat värikuvia ja niiden säilyminen edes minun eliniän yli taitaa olla kyseenalaista.

Toista on niiden isäni peruista olevien kuvien laita, jotka ovat hänen nuoruudestaan ja osa hänen vanhempiensa ajoiltakin. Kuvat ovat ihania mustavalkoisia kuvia, ja meistä kukaan ei tiedä useistakaan kuvista sitä tietoa, että ketä niissä onkaan.

Isäni isosta perheestä,on vielä yksi hänen siskoistaan elosta, varsinainen rautarouva, joka kävi laskettelemassa vielä kahdeksankymppisenäkin. Häntä meidän pitäisi nyt mennä tervehtimään niiden kuvien kanssa, kirjata  ylös ketä missäkin kuvassa on, hän varmaan vielä muistaakin.

Taidanpa tosiaan laittaa nyt heti tästä viestin veljelleni, että koska mennään kylään, eikä  yksin kuvien vuoksi vaan ihan muutenkin.

Viikonloppu :) vaikka mitä mielessä ja kielenpäällä ja kirjoitettavaakin olisi, ihan sen takia että saisin itselleni muistiin. Mutta kun en jaksa.

Uusin voimin taas kun kerkeää

Ja tämän blogin aprillipilat on ihan tyhmiä