Voi taivas!

Kunnonkohotus ja painonpudotus on muka taas aloitettu, lenkillä on tullut käytyä loman jälkeen jo ihan kiitettävän ahkerasti.

Tänään iloinen juoksenteluni läheisellä pururadalla muuttui kuin kauhuleffaksi - ihan yhtäkkiä ja yllättäin. Kohtasin pariskunnan, jotka poimivat muovipussiin jotain. Hiukkasen uteliaana kurkin, että sieniäkö heillä siellä pussissa on, näkyi kauas ettei ainakaan mitään pientä ja punaista tai sinistä, kuten mansikat ja mustikat.

Herra sitten kysäisi minulta, että olenko nähnyt espanjansiruetanaa ja ojenteli sitä pussia minuun päin.  Hyvä etten huutanut suoraa huutoa!! Se pussi oli täynnä ihan helvetin isoja etanoita, isoja ja ällöttäviä.  Sain siinä pienen oppitunnin ko. otuksista, kävin samaa asiaa lukemassa Luonnontieteellisen museon sivuilta.

Meni kyllä lenkkihalut sen siliän tien. Siitä kun pariskunnan luota lähdin silmät tiukasti polulle luotuna, niin herrahan heti huudahti perään, että niin meinasit heti astua päälle. Ne penteleen etanat on hiukan samanvärisiä kuin isot ruskeat lehdet, tai kuin iso koiran kakkapökäle. Kiersin sen lenkin pariinkin kertaan, enkä muuten nähnyt yhtään. 

Loppulenkin juoksentelin kaupungin kaduilla ja sitäkin tiukasti katselin, voi rähmän rähmä ja pöh! 

Eikä paljon helpota, että niitä otuksia kutsutaan myös "tappajaetanoiksi".