Olipa taas mukava viikonloppu!

Lähdinkin jo perjantaina kohti M:n kotia, vein kukkia ja konjakkia tuliaiseksi. Perjantaina suhailin siis junalla moneen otteeseen. Olin työpaikkapaikkakuntani asemallakin neljään kertaan saman päivän aikana. Mutta junamatkailu on niin mukavaa, että ihan ilokseenhan sitä tekee. Kaiken lisäksi junassa saatta välillä tutustua mukaviin persoonallisuuksiin, kuten perjantaina tutustuin älyttömän mukavaan Liettualaiseen naiseen ja hänen sievään tyttäreensä. Molemmat puhuivat tosi hyvin Suomea, nainen sanoi olevansa proviisori, mutta ei saa harjoittaa ammattiaan täällä, ennen kuin on suorittanut jonkun kolmannen tason kielitestin.

Lauantaina oli kaunis ilma ja me päätettiin lähteä M:n kanssa Lahteen. Olikin mukava kaupunkiretki, keskellä päivää joimme Lahden pääkadun varrella jossain ravintolassa 2 euron kuohuviinilasillisia, seurasimme mielenkiintoisia tapauksia ympärillämme. Seurasimme myös yhtä hääparia ja  hääväkeä, jotka pyörivät siinä nurkilla.

Sitten lähdimme syömään ravintolaan, jota M:lle oli suositeltu seuraavin sanoin; "pari tuntia siellä ruokailun jälkeen ainakin hymyilyttää", no sitähän piti mennä testaamaan. Ravintola Roux olikin aivan ihastuttava paikka, söin ahventa, kanttarellirisottoa ja katkarapukastiketta, oli hyvää!!!! M söi sorsaa ja kehui myös, paikalla oli oikea koulutettu viinimestari ja hänen suosittelema viini oli kyllä erinoimaisen hyvää. Lasku oli 103 euroa. Se ruoka, ympäristö ja mielentila ei sillä hetkellä pitänyt tuota edes kalliina, mutta onhan tuo kyllä t yyris. Ei sitä ihankauhean usein taida raaskia noin paljoa tuhlata. Paikkaan tulikin samainen hääpari vieraineen ja se toi vielä lisää tunnelmallisuutta kehiin. Molemmilla meillä tuli kyyneleet silmiin, kun hääparille piti puhetta jomman kumman ukki ja mummi, se oli herkkää se.

Ahvenfileitä, kantarellrisottoa ja katkarapukastiketta :)

Junamatka takaisin oli hilpeä ja meitä ilahdutti yksi 10-vuotias Niklas, jonka kanssa rupesimme käymään gogo-kauppoja. Minäkin opin taas uutta, enpä ole tiennyt tuollaisten gogojen olemassaolostakaan, en tiedä kirjoitetaanko se edes noin.

gogo?

Olen ihan älyttömän rakastunut, en oikein jaksa uskoa että olen löytänyt elämääni niin ihanan ja hauskan miehen.