Alan olemaan pulassa vähän joka asian kanssa. En saa mitään aikaiseksi, en missään.

Tämä onneton blogikin kuihtuu kohta omaan olemattomaan elämäänsä, kun en yksinkertaisesti kerkeä koskaan kirjoittamaan. Aikaa kuluu välillä viikkotolkulla ja on tapahtunut välillä tosi paljon. Tahtoisin kertoa mitä, mutta enhän minä helvetin pahvipää edes muista mitä on tapahtunut, saati sitä että mitä olen jo kirjoittanut.

No ainakin vene aiheuttaa stressiä, lähinnä se miten se saadaan siirrettyä sinne talviteloilleen, sinne kun on noin neljän tunnin matka sen nykyisestä paikasta. Rakas mieheni uskoo, että me (siis hän) saadaan se siirrettyä ihan omin voimin. Minä kyllä uskon ja luotan tosi paljon häneen, mutta kun kummallakaan ei ole koskaan ollut omaa venettä ja kyse on syksysäästä, piktästä matkasta ja veneestä, jota kumpikaan ei tunne oikeastaan ollenkaan, niin saan kait olla  huolissani. Sitä ei kaikki ymmärrä ja tulee ärinää, ei kivaa.

Lisästressiä ei kyllä kaipaisi yhtään, työ on niin pirun rasittavaa, kolme viimeistä päivää on ollut tosi ahdistava, tänään alkoi yläluomi yhtäkkiä väpättämään töissä. Voi hemmetti sentään, kuinka säälittävää. Siis oikeasti  hermostutti niin paljon jotkut asiat, että se alkaa fyysisesti näkymään, ei hyvä, ja siis tosi säälittävää äh!.

Juhlia on riittänyt, työpaikkani täytti vuosia ja niitä juhlittiin oikein komeasti. Oli äärettömän mukavat juhlat, kaikki oli viimeisen päälle hienoa, ruoka, juoma, esiintyjät. Työkavereita ei meinannut tuntea, kun kaikki olivat niin hienoina. Niin paljon hyvää juomaakin, että ei meikäläisen tarvinnut ainakaan kuvitellakaan jatkoille lähtevän. Puolen yön jälkeen kuukahdin hotellin sänkyyn mekko päällä. M oli ihanasti ottanut kuvan rakkaastaan pikkumusta päällä ja kengät jalassa viehkästi retkottamassa sängyllä. Kysyin kyllä, että eikö tullut mieleen auttaa haniaan sen sijaan, että kuvaa häntä. Ilahduttaisin sillä kuvalla teitäkin, mutta en sitten viitsi kuitenkaan.

Yksi ystäväni täyttää vuosia ja lähdemme hänen kanssaa hemmottelemaan itseämme tuossa hiukan syssymmällä, se on kivaa se. Siitä sitten taas raportoin. Viehättävä majoitus on varattu ja matkat, mutta vielä pitäisi hoitoja saada varattua. Ja jotain kivaa ektstraa pitäisi keksiä sille syntymäpäivälle.

Huomenna lähden M:n luo, hänen ihana isänsä ja veljensä tulevat syömään meidän kanssa, ehkä tämän päiväinen kiukku on mennyt ohitse siihen mennessä, no onhan se, on jo nytkin.

Sunnuntaina täällä omassa ihanassa pikkukaupungissa tapahtuu kaikkea kivaa ja niihin osallistun tyttäreni kanssa.

Tuo ruukku on tullut ystävältäni, jonka kanssa aiotaan lähteä hemmottelemaan itseämme, nyt ruukku on löytänyt paikan M:n puutarhasta.

Ja omenoita  riittää. Tein jopa omenapiirakkaa ihan itse - oli hyvää!