Saisiko lyhyesti kerrottua yhden päivän tapahtumat, vai voiko vielä näin myöhään muistaa miten päivä on mennyt. Siis kokeillaan. Ja turha odottaa mitään ihmeellistä.

Heräsin klo 5.50 ja nousin jopa ylös melkein heti, ihmeellistä. Sillä yleensä torkku soi noin seitsemän kertaa. Pesin hampaat, laitoin kosteusvoidetta, silmänympärysvoidetta, puin eilen valmiiksi laitetut vaatteet. Kipitin kovaa vauhtia asemalle ja jouduin jopa odottamaan noin neljä minuuttia junaa (oli siis myöhässä). Junassa noin puoli tuntia, tai taisi olla enemmänkin (puista putoavat lehdet häiritsevät junien kulkua). Sitten taas oikein reipas kävely töihin, noin 20 minuuttia. Töitä töitä, aamupuuro ei kun tänään sämpylä, töitä töitä töitä, lounas tavoista poiketen makkarakeitto ja jälkiruoka, yleensä vain kasviskeitto. Töitä töitä töitä.

Klo 15 lähdin töistä (yleensä vasta klo 16). Kävely asemalle, junalla kotikaupunkiin kampaajalle. Voi että nyt on nätiti hiukset, ainakin omasta mielestä. Kampaajalta kävelin kotiin, otin tyttärelle ja hänen poikaystävälle keväällä ostetut pussilakanat mukaan ja pari muuta esinettä, joita luulen tyttären keräilevän. Jos ei keräile, saattaapi ihmetellä.

Sitten yhden ihmeellisen Hintaralli-myymälän kautta (ostin tyttärelle pari pyyyhettä ja itselle myös muutaman). Ostin myös 6 kpl tabletteja (3 e). Sieltä sitten suoraan postiin, mistä ostin ihanan retrolaatikon ja pakkasin tyttärelle paketin, mukaan laitoin matkalta ostetut sievät isot tikkarit mukaan (laatikon painoksi tuli 2,5 kg). Ja nyt on paketti sitten matkalla Tampereelle. Ostin myös paketin kirjekuoria, papereita ja postimerkkejä. Eli se on edessä sitten kirjeiden kirjoittamista, aion yllättää ihmisiä, tai ainakin olisi kiva yllättää, yritän.

Sitten menin prisma-helvetttiin aikomuksena ostaa heijastin-liivi. Niitä kun pitäisi saada joka paikasta ja kuulemma joidenkin koiranruokapakettien kylkiäisenäkin saa. En löytänyt niitä koiranruokia, olisin voinut vaikka ostaa, vaikkei ole koiriakaan - enää nykyään. Miksei muuten Prismoista löydä ikinä myyyjiä, tulin melkein taas pahalle tuulelle. Löysin kyllä miesten osastolta 28 euroa maksavia heijastinliivejä, nyt minulla on sellainen - paree olla hyvä. Ja nyt uskaltaa paremmin lenkkeillä tuolla pimeässä. Prismasta ostin myös rouheciabatttaa.

Sitten vielä Emotioniin, ostin ystäväni yllyttämänä Max Factorin meikkipuuteria, tai jotain vastaavaa. Olen niin kyllästynyt Lumenen uusittuun meikkipuuteriin, se rapiseee ja sotkee vaatteet, vaihdoin siis merkkiä. Ostin myös ryppyisille pillkusilmille tarkoitettua silmänympärysvoidetta.

Kotiin tulin klo 20 ja vähän olin puhki. Kahvinkeitin porisemaan ja herkullista ciabattaa, sitten istuin hetkeksi TV:N ääreen, katsoin Kotikatua ja nautin kahvit ja ciabatat.

Sitten maksoin kauhean kasan laskuja, siirsin rahaa pelitille ja lottosin 8 ristin järjeselmän, jos voitan M saa voitosta puolet, jos hän voittaa minä saan hänen voitosta puolet. Siunailin hetken Veikkauksen uudistettuja sivuja, ei meinaa osata löytää mitään.

Nyt kello on 22 ja minun pitäisi vielä katsella mitä kaikkea tarvitsen huomenna aamulla mukaan. Menen aamulla töihin, sieltä sitten hanin(=M) luokse, launtaina olen luvannut haravoida, sunnuntaina mennään katsomaan Mustalaisruhtinatarta. Maanantaina menen pääkaupunkiin kurssille. Eli mieti tässä nyt sitten mitä mihinkin haluan pukea ja millaiset säät ovat, tuskaista.

Tytär (se joka asuu kanssani) on nukkunut koko illan, väsy on äidinkin.

Ensi viikolla ei tarvitse mennä töihin :) Kolme päivää kursseilla ja sitten kaksi päivää lomalla, lomapäivät ystävän kanssa Tallinnassa, hoidoissa ja rentoutumalla miten ikinä halutaankaan. Ihanaa!