Ei tule mitään, kun ei tunnu löytyvän enää aikaa ollenkaan kirjoitteluun.

Nyt tulee lyhyesti ja ytimekkäästi tapahtumat viimeisen puolentoista kuukauden ajalta, kuvia tulee sitten myöhemmin -ehkä!

- Kirpputori on ollut kohta kuukauden ja tavaraa on siellä mennyt tosi paljon, ihanaa kun on saanut  nurkkia tyhjäksi

- Puurojuhlissa meidän luona ennen joulua oli melkein kaikki lapset ja puolisot, oli kiva ilta

- Jouluaattoa vietettiin aikuisporukalla, minun rakas äiti ja M:n ihana isä ja veli olivat luonamme jouluaaton

- Tapaninpäivänä kokoonnuttiin taas isolla porukalla M:n isän luokse ruokailemaan, meitä oli 15 pöydän ääressä

- Fiman pikkujoulukin tuli vietettyä, ennen joulua siis, se olikin tosi hauska. Talent-voittajat siellä teki meille drinksuja ja kaikkea muuta kivaa

- Lomaakin tuli vietettyä ja se oltiin ihan kotosalla rennosti olemalla ja liikaa viiniä juomalla

- Rennosti olemalla ja liikaa viiniä juomalla ollaan nyt sitten oltu kurinpalautuksessa ja syöty vähemmän ja pakotettu itsemme lenkille

- Uutta vuotta juhlittiin rennosti kaksisteen, silloinkin juotiin liikaa viiniä, mutta olipa kyllä hauskaa

- Joulukuussa vietettiin kahdet mukavat synttärit, yksi sukulainen täytti 60 vuotta ja niitä juhlittiin todellisessa gourmet-hengessä ja hyvin kultturellisti. Toiset synttärit olivat minun äitini 80 vuotis juhlat, ne oli lämminhenkiset ja oikein ihanat.

- Ollaan vietetty viikonloppu Tampereella, meillä asuu siellä kasapäin tyttäriä, se on kivaa se :)

- Minun pikkuinenkin on käynyt täällä meidän luona jo pari kertaa, ja se on kivaa se :)

- Olen ostanut uuden goretex-takin ja goretex-kengät ja nyt ei haittaa vaikka sataisi vanhoja ämmiä, kun kävelen työmatkoja.

- Saimme lahjaksi Pentikin Herttua-sarjan karahvin ja nyt meillä on baarikaappi täynnä saman sarjan laseja, me ollaan vähän hassuja. Karahvi on hieno ja päätimme ostaa aina silloin tällöin pari lasia samaa sarjaa, mutta löysimme sattumalta huutonetistä niitä ja mehän ostimme, mitä me tehdään kaikille vanhoille laseille. Ei tule loppumaan tavara kirpputorilta.

- Venettä piti mennä Tapani-myrskyn jälkeen katsomaan, eihän me päästy puolta kilometriä lähemmäksi, kun tulvavesi ei päästänyt. Nyt ehkä jo pääsisi, mutta eipä ole ollut aikaa.

- Tässä sitä noin äkkiseltään sitten olikin viime ajan kuulumiset!

seonmoro