Viime viikonlopppuna päätettiin, että on kevät. Haravoin ahkerasti pihaa, suurimman osan sainkin jo haravoitua, osa oli vielä silloin lumen alla. Ei ole enää, mutta eipä ole tullut sellaista hetkeä, että olisin ehtinyt uudelleen haravoimaan, enkä mene nytkään, nyt kirjoitan edes vähän.

M pesi terassit ja kalusteet ja niin me sitten ekan kerran ruokailimme omalla terassilla, olipa nastaa.



Olen ollut pari päivää jo lomalla, enkä enää tässä kuussa menekään töihin  jee jee. Pikkuisen on kyllä ahistanut, kun tänä vappuna emme ole saaneet aikaiseksi varattua vappumatkaa minnekään. Viimeiset kolme vuottahan olemme viettäneet vappua pohjoismaisissa pääkaupungeissa 2011 Oslossa, 2010 Kööpenhaminassa ja 2009 Tukholmassa. No ensi vappuna kyllä ollaan taas jossain muualla kuin kotona. Voihan sitä olla, että tässä nyt vielä keksiikin jotain menoa johonkin, ans kattoo nyt.


Kuvassa on Järvenpään asema, vietin siellä tässä yhtenä aamuna aika pitkään, piti siellä astumani junaan, jotta pääsen vanhaan kotikaupunkiini. Oli jonkin sortin junaongelmaa, mutta ei nyt niin kauheasti haitannut, kun oli loma eikä kiire minnekään. Tuo asemahan siirrettin tuossa aika monta vuotta sitten tuollaisena kokonaisena monta metriä paikoiltaan, jaksaa vaan tässä ihmetellä että toiset ne osaa kaikenlaista. Järvenpäässä on yksi kiva kirpputori, oliko se nyt nimeltään Helmi? Kyllä kait...

Olin siis menosssa asunnolleni siivoamaan, mutta vietinkin sen päivän pikkuiseni kanssa, siivottiin hänen asuntoaan ja tytär kävi läpi vaatevarastojaan ja niistä tuli iso kasa tavaraa kirpputorillepöydälleni. Tyttären vaatehuoneessa oli edelleenkin avaamattoman muutama pussukka muuton jäljiltä No eihän siitä ole kuin 1,5 vuotta kun hän muutti omaan asuntoon. Välillä aina tulee mieleen, että se lapsi on joku vaihdokas, mutta toisalta hän on niin ihana, että ei sen nyt niin väliä vaikka olisikin. Käytiin yhdessä syömässä ja oli oikein mukava päivä.

Kävin sitten seuraavanakin päivänä siellä ex-kotikaupungissani, koskapa sain paikallisen yrityksen, joka myy ja kunnostaa vanhoja huonekaluja nuorten työpajoissa, hakemaan minun sohvakalustoni, TV:n ja yhden hyllykön. Olipahan urakka huh huh! Asuntohan on kolmannessa tao oikeastaan neljännessä kerroksessa, eikä siis ole hissiä. Siinä oli pojilla pukertamista, kun he sen sohvan niitä kierreportaita veivät. Minäkin sain itseni ihan hikeen, kun kannoin yhden nojatuolin ihan omin pikku kätösin. Mutta se TV vasta olikin kaamea, kuvitelkaa 32" putkiTV. Olen niin kiitollinen tälle porukalle, että ottivat ne vastaan. Emme olisi itse ikinä saaneet niitä sieltä pois. Nyt on asunnossa enää keittiön kalusto ja pari hyllyä, muutama matto, tauluja ja lamput. Nyt saan sen vaikka yksin tyhjennettyä, jos se nyt sattuisi vaikka menemään kaupaksi sillä välin, kun M on sairaalassa.



Elipä kirpputoripöytä on ollut nyt kohta kaksi viikkoa ja aika paljon sieltä on tavaraa kadonnut, ihanaa.



Vähänkö me ollaan hassuja, tilattiin tällaiset oikein merelliset crocsit itsellemme. En tiedä kehtaako noita veneelle laittaa. Myin kyllä jo kirpparilla purkkarit, jotka totesin viime kesänä hiukan hankalaksi veneilyssä, ne oli todella vaikea laittaaa jalkaan nopeasti, kun oli pakko avata nyörit ennen kuin ne sai vedettyä jalkaan.
Niin venettä käytiin katsastamassa viime viikonloppuna, siellä se oli aika hyvin paketissa säilynyt, yksi tukipuu oli mennyt katki, mutta ei ollut tehnyt tuhoa. Ja kuomu oli kasassa, varmaan lumet oli painaneet, senkin M sai jo korjattua.



Kävin pitkästä aikaa Marimekon liikkeessä, olisin halunnut jalustin-mekon, mutta minun kokoa ei enää ollut. Ostin sitten kevennyksen, kun sellainen on muutenkin meneillään :)