No on kyllä höhlä juttu, mutta menköön...

Mikä se meinaan on, että meikäläistä on tässä päivänä muutamana pierettänyt kamalasti. Arvatkaas oliko jumpassa tänään mukavaa, kun ilma meinasi ihan väkisin tulla ulos. Vaikka oli keppijumppa, niin vetäjä otti jossain vaiheessa pallot mukaan, siinä kun makaa mahallaan pallon päällä, niin siinä sitä on jännittämistä, että ei paukuttele koko salia kaasuilla. Se mämmikö tämän tekee?

Ja päivä töissä oli ihan älyttömän kamala, lähin esimieheni saa minulle migreenin aikaan, en kestä sitä tyyppiä. Jotenkin pitäisi saada tämä käännettyä jotenkin, pitäisi alkaa etsimään niitä kaikkia positiivisia juttuja hänestä ja kaikesta muustakin. Lupaan yrittää loman jälkeen, nyt on parempi olla ajattelematta kokonaan sitä ihmistä. Mutta mutta, koko paska fiilis katosi jonnekin tältä illalta, kun painelin melkein heti töistä tultua sinne salille piereskelemään, sinne sitä saa hukutettua huolet.

Siitä pieremisestä vielä sen verran, että eräs rakas lähipiiristäni, oli joskus muinoin tullut bussilla iltamyöhään kotiinsa. Häneltä oli päässyt niin paha pieru, että edellä istuva oli siirtynyt monta penkkiriviä pois päin hänestä. Tämä kyseinen rakas heppu oli näytellyt nukkuvaa :)

Ilahduin kovasti tänään, kun yksi erittäin mukava tsemppilomakaverini yllätti ja oli laittanut sähköpostia. Oli mukava lukea hänen kuulumisia. Lähetin tsemppiloman jälkeen  kuvia kaikille lomalla mukanaolleille, siis kuvia ko. viikosta. Olen aikamoisen ahkera valokuvaaja. Seitsemästä ihmisestä on neljä vastannut ja kiittänyt. Ja muutama kirjoitellut muutenkin. En minä kiitosta kaipaa, mutta edes ilmoitusta, että on saaneet kuvat, tai edes jotain. Eikö se jotenkin kuulu tapoihinkin, ainakin minun mielestä.