Viime viikolla tuli käytyä katsomassa aivan loistava esitys oman pikkukaupunkimme nuorten esittämänä, aurinko paistoi silloin ja oli mukava fiilis, kun koko yleisö hytkyi naurusta.

Viikonloppuna näin piiiiiitkästä aikaa yhden ystäväni, mökkeilimme yhdessä heidän mökillään. Saunoimme ja uimme oikein pitkän kaavan mukaan. Olipa taas kivaa rupatella noin vuoden kuulumiset ihan livenä. Vaikka sitä aina silloin tällöin sähköpostitellaan, niin ei se ole sama kuin näkeminen. Samaan viikonloppuun mahtui kyllä olemista M:n kanssakin, voi että kun olikin suloista taas nähdä pitkä viikon erossaolon jälkeen. Rakkauden tunnetta tuli taas lisää.

Ensi viikonloppuna päätimme kutsua hiukkasen vieraita hänen luokseen, se taitaa ollakin ensimmäinen kerta. Jos ei nyt lasketa sitä kertaa, kun yhdet vieraat ei kerran tulleetkaan. Tai sitten niitä kertoja, kun on ollut melkein koko suku koolla. Kutsu on käynyt minun veljelleni ja hänen vaimolleen sekä M:n siskolle ja hänen miehelleen. Tosi mukavaa suunnitella tarjottavia ja muutenkin joskus olla itse isäntänä/emäntänä. Toivottavasti on kaunis päivä, jotta saadan nauttia M:n uudesta isosta hienosta terassista.

Tosi tahmea, voisi sanoa kuin jäissä oleva opiskelunikin on edistynyt  hieman, sen verran että olen saanut sen ajatuksiin takaisin. Pakko olisi muutenkin saada se vihdoinkin suoritettua loppuun, työnantaja on sentään aika monta roposta sijoittanut siihen.

Tyttären mieltä ja ajatuksia en ymmärrä. Hän elää jossain eri todellisuudessa kuin minä. Kun eletään yhdessä, niin toivoisin niin jumalattomasti sitä, että meillä olisi kivaa yhdessä, hyvä olla.  Ikään kuin kaikki mitä sanon on halveksittavaa, tai sitten olen hysteerinen paskapää, jolla ei ole mitään muuta mielessä kuin siivoaminen. Yritän olla kuulematta ja ajattelematta, mitä kaikkea hän minulle välilla sanookaan, hirveää kuulla sellaista halveksuntaa omaa lapsen äänestä. Se on tosi kamalaa kuulla, varsinkin kun on kyse ihmisestä joka on enemmän kuin rakas.