Viikonloppua vietimme maalaismaisemissa järven rannalla. Mökillä siis olla köllöteltiin.

Käytiin lenkillä - ja se olikin merkittävä lenkki. Näin ensimmäistä kertaa elämässäni luonnossa elävän käärmeen. En oikein tiedä miten siitä selvisin, ensin järkytyin, vähän kiljuin, jokin voima halusi sitä katsella ja toinen voima kiidätti pois päin. Onneksin näin sen kaukaa ja osasin jo odottaa, että mikä siellä edessä on. Ja tämä tapahtui ihan tiellä, hiekkaisella sellaisella. Ilmeisesti se oli kyy, kun M ei tarkastelun perusteella löytänyt niitä jotain länttiä sen pääpuolesta, ei kylläkään ollut sahalaitaakaan. Jollain lailla tuo tapaus ehkä sitä suunnatonta käärmepelkoani jotenkin helpotti.

Saunoimme ja uimme, luimme ja teimme tietokilpailuja.

Mökillä on kaikenlaisia hienoja harvinaisuuksia, kuten tällaisia Emilia-kuppeja!

Jostain kumman syystä elomme ei ollut niin letkeää ja nauravaista kuin yleensä, jotenkin tartutimme toinen toisiimme jotain joka ei ollut niin mukavaa. Olin aika herkällä päällä kaiken suhteen. Emme sentään riidelleet, mutta emme kyllä niin kauheasti rakastaneetkaan. Ei ollut kiva hirmuisen kiva tunnelma. Mökiltä lähdimme jo sunnuntaina aikaisin pois.

Sen ikävän tunnelman takia halusin mennä M:n luokse vielä mökiltäkin. Tai siis halusin saada hyvät tunnelmat välillemme takaisin.

Ja onneksi  rakkaus ja hellät tunteet tulivat takaisin. Vietimme mukavan illan ihan kaksisteen (tai mitä nyt yksi koira oli seurana), katselimme urheilua, saunoimme (taas) ja nukahdimme sylikkäin onnellisina.  On niin mukava aina välillä aina herätä työaamuinakin yhdessä ja lähteä samaa matkaa töihin.

Kuntoilu on hyvässä mallissa, tänään taas lenkkiystäväni kanssa paineltiin kuin pienet eläimet pitkin pururataa, M:n kanssa mennään kunnon lenkille vielä tällä viikolla ja sitten kun käyn vaikka kerran yksin vielä lenkillä, niin eiköhän tuolla tahdilla tulosta pitäisi tullakin.