Tuli oltua juhlavastaanotolla - hienolla kait tämän maan mittapuun mukaan. Hermoilin hiukkasen etukäteen, en mielestäni paljonkaan, sillä oikeasti ei jännittänyt. Lähinnä hermoilut liittyi tyhmiin pikkuseikkohin, kuten minkä väriset sukkahousut voi olla?? Miten puhun tietyissä tilanteissa jne.

Ja vastaus siihen sukkahousuasiaan on että, ihan minkä väriset vaan. Näin ihonvärisiä, ruskeita, mustia, oransseja ja sitä että ei ollut sukkahousuja lainkaan, siis sehän oli vaihtoehto mitä ei voinut ollakaan. Mnä kuuluin nihin mustasukkahousuisíin.

Oli kivaa kokea tällainenkin tilaisuus!

Mutta kaameaa on elää parisuhteessa, jossa erotaan jatkuvasti. Ja olla myös juhlissa, jossa pitää itseään esitellä välillä toisen *tyttöystävänä", kumpikin kuulostaa  omituiselta. Useimmiten sanoin vaan oman nimen, jota ei varmaan kukaan kuullut ja toivottavasti luulivat minun olevan ehkä joku oopperalaulaja tai taiteilija.

Kotimatkalle pitäisi päästä yhdessä, koti pitäisi olla  yhteinen. Ehkä meilläkin M:n kanssa on joskus sellainen vielä, ennenkuin nämä erot on raadelleet minut liian rikkinäiseksi.

Huom! Pääosin olen onnellinen, mutta parikin viinilasia  tekee ikävästä potenssiin luokkaa 10  tai jotain sinnepäin....