Loma tosiaan vietettiin kirpeässä pakkasessa Vuokatissa. Pääsimme matkaan ja M oli kipeänä vain pari päivää, tai siis niin kipeänä että pysyi sisällä.

Koko ajomatka Vuokattiin ja koko siellä oloajan olin aivan hurmoksissa Suomen talven kauneudesta. Noissa maisemissa hiihtäminen oli kyllä aivan ihanaa ja kävely ja jopa autolla ajaminenkin.

Pakkanen nousi joka yö noin 30 asteeseen, mutta joka päivä sitä oli aina vain vähemmän. Täällä etelä-suomessa pakkasrajani on -10, mutta tuolla oli pakko muuttaa se -20. Viimeisenä päivänä hiihdimme 24 km:n lenkin, johon sisältyi aivan uskomaton mäki. Minä lähdin ko. mäkeen ensimmäisenä hiukan vitsaillen että "pelottaa". Mutta hyvin pian tajusin, että nyt on kyllä Pilkkusilmä elämänsä mäessä. Se mäki jatkui ja jatkui ja oli aivan kamalaa tajuta kun aina vain sai uutta ja jyrkempää alamäkeä eteensä. Onneksi kukaan ei kaatunut, eikä mitään muutakaan accidenttiä käynyt.

Tuosta kyseisestä Porttimäestä, on joku pyöräilijä Huttunen kirjoittanut seuraavasti:

Jos lähdet 24 km lenkille saat nousta vielä hieman, laskea pari laskua lisää ja pidemmän nousun jälkeen saat kokeilla miltä tuntuu vauhdin hurma, sillä tältä reitiltä löydät ehkä pisimmän ja vauhdikkaimman laskun, johon eläessäsi tutustunut. Korkealta mäeltä lasket suoraa polkua pitkin koko ajan vauhtia lisäten ja veikkaan että 50 km/h, jopa 60 km/h ylittyy helposti, jos vain uskallat polkea. Hauskaa siis piisaa, nopeusmittaria vaan ei ehdi katsella.

Vaikka asuimme muka keskeisellä paikalla jonkun rinteen juurella, niin siellä oli kyllä välimatkat pitkät. Joka paikkaan monta kilometriä, esim. kauppaan. Kaipa se Vuokatti on lähinnä se Katinkulta ja ihmiset siellä sitten ovat vain. Mekin kuvittelimme, että käymme ainakin pari kertaa ulkona syömässä, mutta eipä käyty. Taksilla olisi pitänyt lähteä ties minne. Taisi kyllä olla meidän onni, sillä miehet tekivät tosi hyvää ruokaa joka päivä. Ei varmaan olisi ravintolasta niin hyvää saanut.

Tässä herkullisessa iltapalassa on kasattu päivän jäännökset, olipa herkullinen "hampurilainen"

Sotkamossa käytiin pariin kertaan, siellä käytiin kyllä syömässä pullaakin kahvilassa. Ostettiin myös karaoke-DVT:itä ja niitähän sitten parina iltana hoilotettiin, lähinnä M ja ope, ainoat jotka osasi laulaa.

Unettomuus vaivasi matkallakin, mutta sen ei ollut niin väliä, kun se pakkanen oli niin kova, niin nukuttiin aamupäivään ja sittenkin sai ihan rauhassa ja antaumuksella syödä aamiaista ennenkuin pakkanen laski siedettäviin lukemiin. Lopetiin unilääkkeiden syönnin puolessa välin lomaa. Mutta aloitin ne eilen uudestaan. Kävin lääkärin luona ja ilmaisin huoleni, siitä että kun apteekissa ja muutamat läheiset ovat varoittaneet riippuvuuden tulevan niin helposti. Lääkäri sanoi, että hän ottaa vastuun ja voin huoletta syödä niitä vaikka muutaman viikon, tai jopa kuukauden. Eilen sitten otin viikon jälkeen ja nukuin melkein koko yön, olipa ruhtinaallista.

Loma oli loma ja sen on nyt ohi, mutta vielä on Oslon loma edessä ja viisi päivää, jotka ajattelin käyttää ihan kotosalla lomailuun, rentouttavaa siivousta ja kenties hierojalla käyntiä.

Ensi viikonloppuna ajattelin hiihtää 30 km, siis yhdellä kertaa, katotaan kuinka akan käy.