Mistä minä haluaisin kirjoittaa ja mitä ikinä kukaan haluaisi edes täältä lukea?

No jos taas pinnistäisi kuitenkin, näkisittepä kuinka otsarypyt on rypyssä, kun yritän oikeasti miettiä mitä on tapahtunut. Ja mitä olen viimeksi kirjoittanut, no sen tarkistin.

Eli ekana kulttuurista, eipä olla vieläkään nähty Idioottia. Sehän oli meidän tammikuinen kolmas teatterikappale. Toista kertaa oltiin jo sitä menossa katsomaan, tuli sairaustapaus. No meille on nyt kolmannen kerran varattu paikat, ja katotaan nyt mitä tapahtuu. Kolmas kerta kuitenkin toden sanoo. Joko nähdään se tai sitten ei. Tulen kertomaan kyllä miten kävi, ehkä.

Tämä kuva on otettu meidän venepaikan läheltä, eikö olekin kuin taulu? Venettä ollaan käyty pelastamassa tältä lumimäärältä kahteenkin otteeseen. Ja varmaan olisi taas mentävä.

Työelämä vie ehkä minun hengen. Kovasti yritän kyllä kaikkeni, ettei niin tapahdu. Mutta jos ADHD-maaninen pomo ei pian minun elämästä katoa, niin tulen hulluksi. Nyt syön jo kolmatta erilaista lääkettä (kts otsikko), jonka pitäisi antaa yöunet. No kahden yön jälkeen tuntuu siltä, että se taitaa jopa jo auttaa, en ole herännyt kuin yhden kerran aamuyöstä, se tuntuu vähältä. Tästä lääkkeiden syömisestä haluan kyllä eroon ja pian!

Aurinkoiset päivät saa mielen sellaiseksi, että tekee mieli ostaa tulppaaneita. Samalla kun vaihdoin jouluiset tabletiti ja joululiinat pois, niin johan tulikin keväisempää. Joulutähti pilkottaa vielä taustalla ja huomaa, etttä kuvaa ei ole otettu sisutuslehtä varten, sen verran sotkuista on, tämä siis toisessa kodissani, jonne kotoni pitäisi jossain vaiheessa siirtyä kokonaan.

Nuorempi tytär on onnellisen tuntuinen, sai työpaikan joka ei työnä ole ehkä mitään kauhean spesiaalia, mutta työpaikka on makea, tahtois kanssa sinne.

Tampereen tyttären valmistumista kävimme juhlimassa, oli kivat juhlat. Vein lahjaksi Kalevalakorun, jonka haluaisin itsellekin. On Pore-nimistä sarjaa.

Nämä körttiukko ja mamma saivat kyläpaikassa, joka oli tyttären poikaystävän luona, aikaan hersyvän, mielenkiintoisen ja pitkän kyläilyillan. Maailman pienuus taas tuli esille, nämä ihmiset joita ensi kerran nähtiin, olivat melkein sukulaisia. Ei ihan suoraan sukulaisia, mutta melkein. Ja ihmiset joiden kautta tämä tuli, olivat kaukaa Pohjanmaalta, sieltä körttimaisemista. Sen verran pitää sanoa körttiläisyydestä, että minäkin tyhmä olen luullut sen olevan jotain tiukkapipoista ja ahdistavaa puuhaa. Körttiläisyys on kaikkea muuta, en usko että sen suvaitsevampaa uskontoa voi löytyäkään. Ja pohjalaiset ihmiset on ihania, onneksi itsekin olen puoliksi pohjalainen :) ehkä puoli ihanakin

Tämä kuva on otettu Vohveli-kahvilan ikkunasta. Koko vierailu tapahtui siinä ihan pienellä säteellä. Tuolla kahvilassa kannatta käydä, siinä lähellä on myös Runo kahvila, joka on aivan ihana. Yöpyä kannattaa Pinjassa, joka on kiva pieni hotelli. Ja jos saatte kyläilykutsun ihanaan asuntoon Aleksanterinkadulle, niin kannattaa kyllä mennä.

Niin joo, tipattomuus sitten loppui tuohon Tampereen viikonloppuun, Yli kuukausi meni kyllä ihan mukavasti, enkä aio jatkossakaan järin kauheasti jyypätä. Mutta sen kunniaksi, otan kohta viinilasillisen, patonkia ja herkkujuustoja. Enkä aio ottaa mitään lääkettä, jos juon viiniä. Tämän vuoden puolella olen nukkunut yhden yön sikeästi, se oli Tampereen juhlien ja jatkojen jälkeen. Ei kyllä varmaan ole suositeltava tapa saada sikeät unet.

Huomenna lähden miehen luokse, joka sanoi viime viikonloppuna suuri hellyys äänessään "Olet mulle tosi rakas", voiko ihminen enempää toivoa. Saa rakastaa ihanaa ihmistä ja häneltä saa vielä vastarakkautta.

Rock of Balletiin on varattu liput, jee.