Meille tuli tänään uusi jääkaappi-pakastin, tein melkein ex-tempore ostoksena sen sunnuntaina.

Oli minulla syytäkin ostaa uusi, vanha pakastin tuntui sulattavan tuotteet ihan itsellään kaapissa ollessa, keräsi jäätä tosi paljon sisuksiinsa myös. Jos olisin sen pakastinosan saanut pois päältä, niin olisin ehkä kelpuuttanutkin vielä sen vanhan jääkaapin, mutta kun ei saanut.

Nyt on sitten kaapissa kaksi kompressoria, eli voin ottaa pakkasen kokonaan pois päältä, jos vain haluan. Mutta tuskin nyt kuitenkaan haluan, kun on ihan uusi ja toimiva pakkanen.

Hiukkasen kävi kaapin tuoneita nuoria miehiä sääliksi, asun meinaan  ylimmässä kerroksessa, eikä ole hissiä. Ja portaat on kiemuraiset portaat. Pojat oli aikamoisen naatin näköisiä, kun pääsivät ylös, veivät vielä vanhankin mukanaan, se oli sentään alaspäin menoa. Toinen kaveri vielä lohkaisi lähtiessää, että toivottavasti on hyvä ja kestävä kaappi, lupasin että minä en ainakaan tähän enää uutta tule ostamaan (muutan M:n luo ihan varmaan ennen tuon kaapin hajoamista).

Ette muuten usko, kuinka pelkäsin mitä sieltä kaapin takaa löytyy. En tiedä miksi olen luullut sen kaapin ulos vetämisen olevan ihan mahdoton urakka, en ole sitä tehnyt sinä aikana kun tässä olen asunut - kertaakaan!! Siis kuuteen vuoteen - häpeä sentään Pilkkis!

Olen oikeasti pelännyt, että se syttyy palamaan hetkenä minä hyvänsä. Ja oikeasti pelkäsin, että sieltähän voi löytyä vaikka mitä kuolleita hiiriä vaikka. No - ei siellä ollut kuin jonkun verran pölyä, eikä mitään muuta.

Eilen olin lääkärin vastaanotolla liittyen tähän. Samalla piti vaihtaa ihan liian kauan ollut (ei ole voinut vaihtaa näiden ongelmien vuoksi) kiemurainen juttu. Viime kertainen ihanista ihanin lääkäri oli vaihtunut ja sekin ehkä lisäsi pientä epävarmuutta minuun. Homma ei vain onnistunut, vaikka lääkärityttö teki mitä, se sattui suorastaan, minua alkoi itkettämään siellä kauheasti, itkin ihan lohduttomana siinä käsittelyssä ollessa. En tajua oikeastaan miksi, sillä en ole koskaan ikinä missään lääkärillä itkenyt, eikä se kipu ihan hirveää sentään ollut. Lääkäri ei oikein osannut sanoa mitään, taisi olla hänellekin kamalaa. No toimenpidettä ei yksinkertaisesti voinut tehdä, olisin varmaan menettänyt tajuntani jos se olisi kauan vielä jatkunut. Nyt se sitten tehdään jonkun ns. humauksen voimalla, voi sentään!