Voihan Viro kuinka mukavaa oli lomailla :)

Vietin tosiaan muutaman päivän läntisessä Virossa Haapsalun viehättävässä kaupungissa. Majapaikkani oli viehättävä kylpylä meren rannalla puiden siimeksessä. Keli oli välillä aurinkoista ja välillä pilvistä, ja mukavaa oli, oli ilma mikä hyvänsä.

Kävelin paljon ympäri pikku kaupunkia ja vierellä olevaa metsää. Nukuin kuin pieni eläin pitkiä ihania yöunia, söin jatkuvasti kun kylpyläpakettiini kuului ihan ylimääräisenä lisänä täysihoito. Vuokrasin pyörää ja laajensin elonpiiriäni senkin myötä. Tutustuin uusiin ihaniin ihmisiin. Sain uusia ystäviä itseäni nuoremmista ja paljonpaljon itseäni vanhemmista ihanista ihmistä.

Voin suositella todella tämän tapaista lomaa ihan kenelle vaan. Jos avoimin mielin on liikkeellä, niin aina löytyy juttuseuraa ja jos haluaa vaan olla, niin ihan varmasti saa rauhan siihenkin.

Hintataso siellä 100 kilometrin päässä Tallinnasta oli selvästi halvempi! Ja voisi sanoa, että palvelukulttuurikin tuntui minun mielestä ainakin paremmalta kuin Tallinnassa.

Ihastuin pieneen ihanaan kaupunkiin, nautin lomasta  ja uusista asioista joita koin, kuin myös uusista ihanista ihmistä. Ja kylpyläpakettiin kuuluvat kaikki kuusi hoitoa myös läpikävin ja pidin todella paljon. Eli taisin tehdä oikeita valintoja. Kuuntelin myös muiden kokemuksia ja kaikki ei olleet niin tyytyväisiä kuin minä. Minä kävin hieronnassa, venyttelyterapiassa, vesivoimistelussa, vesiaerobicissä ja parafiinihoidossa.

Ikävä M nimistä miestä oli koko ajan, mutta ikään kuin se rakkaus kasvaisi kun on toista muutama sata kilometriä pitemmällä kuin normaalisti, siis se erohan on muutama kymmenen kilometriä yleensä - outoa!